Lasten nimppareita juhlittiin uudemman kerran sunnuntaina, jolloin vieraina oli Iidan kummit. Yhdellä kummeistahan on keliakia, joten sain jälleen hyvän syyn kaivaa arkistostani gluteenittomiaherkkuja. Tämän ohjeen olen löytänyt muistaakseni keliakialiiton internetsivuilta joskus muutamia vuosia sitten. Laktoositonta ei tästä Daimin vuoksi saa, mutta jos kerma on laktoositonta, on tämä vähälaktoosista.

Jäädytetty Daim-torttu (gluteeniton)

Pohja:

2 munaa

2 dl sokeria

2 tl leivinjauhetta

150 g mantelijauhetta

Täyte:

4 dl kermaa

3 keltuaista

1 dl sokeria

2 kpl Daimia (á 56 g)

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää mantelijauhe-leivinjauheseos vaahtoon. Kaada taikina voideltuun, mantelijauhoitettuun irtopohjaiseen vuokaan. Paista 175 asteessa 20-25 minuuttia. Huom! Kypsänä tortun keskusta painuu reunoja alemmaksi, jolloin keskelle jää pesä täytettä varten. (tällä kertaa kuoppa syntyi, kun otettiin pois uunista)

Vaahdota kerma.Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaahdoksi. Yhdistä kermavaahto ja keltuaisvaahto. Hienonna Daimit pieniksi murusiksi ja sekoita vaahtoon. Kaada täyte pohjan päälle. Laita torttu muutamaksi tunniksi pakastimeen. Ota torttu pakastimesta noin puoli tuntia ennen tarjoamista.

Amerikkalainen omenapiiras (ohje Yhteishyvän Ruokamaailma-lehdestä)

Saimme anopilta viikonloppuna laatikollisen omenia ja vaikka keitin 4 kilosta hilloa, annettiin omppuja kavereille, tehtiin paistosta, niitä on yhä edelleen. Eilen herkuteltiin amerikkalaisella omenapiiraalla.

Taikina:

3 dl vehnäjauhoja

1 rkl sokeria

ripaus suolaa

125 g margariinia

2 rkl kylmää vettä

Täyte:

1 kg omenaa

2 rkl sitruunamehua

1 dl sokeria

2 rkl perunajauhoja

1½ tl kanelia

1/4 tl suolaa

voiteluun:

maitoa

pinnalle:

sokeria

Sekoita jauhot, sokeri ja suola. Lisää kylmä rasva kuutioina ja vesi. Sekoita nopeasti tasaiseksi. Kääri taikina kelmuun ja pistä jääkaappiin.

Kuori ja pilko omenat. Sekoita täytteen ainekset keskenään. Voitele syväreunainen piirasvuoka (n. 26 cm halkaisijaltaan). Ota taikinasta 1/3 sivuun kantta varten. Painele taikina pohjalle ja reunoille ohuesti. Pistele haarukalla reikiä. Kaada täyte vuokaan. Kauli sivussa oleva taikina ohueksi levyksi. Nosta piiraan päälle. Leikkaa piirakan keskelle pieni reikä. Voitele maidolla ja ripottele pinnalle sokeria. Paista 200 asteessa n. tunti. Peitä tarvittaessa foliolla. Anna piirakan jäähtyä kunnolla ennen tarjoamista.

Namia oli!