Kovin on laiskasti blogiin asti tullut laitettua mitään. Toisaalta kovin on vähän valmistunutkaan mitään. Aika vähän olen ehtinyt neulomaan viime aikoina, kun suurimman osan vapaa hetkistä vie juhlapuvun ompeleminen pikkuveljen häihin. Hame alkaa sentään jo siihen olla melkein valmis, kunhan helman kääntää ja vuoren kiinnityksen ehtisi miettimään (ja katsomaan Verskin kanssa). Tuleva perjantai on vapaata, joten tällä hetkellä olisi suunnitelmissa yläosan ompelu.

Vähän niitä valmistuneitakin kuitenkin:

Isänpäivänä vaari (isäni) ja pappa (miehen isä) saivat tällaiset huovutetut kintaat. Lanka Huopanen mix. Tein vähän pidemmät kuin Maunulle tehdyistä ja peukaloa varten 2 silmukkaa enemmän kuin ohjeessa (eli puikolla neulottiin vain eka ja viimeinen silmukka, muut meni peukkuun). Langan menekki inan yli 150 g / pari.

Maikun innoittamana ostin syyslomalla Kaarinan Jätti Rätistä trikookudetta. Tuskasta oli 10 mm koukulla vääntää sitä, mutta sainpa tehtyä korin. Ohje löytyy täältä . Kudetta meni kaikki mitä mulla oli eli reilu kilo. Korissa tämän hetken suurin kesken eräinen neule eli neuletakki itselle Novitan Saanasta.

Ja lopuksi vielä messuostot. Kädentaitomessut oli jollain lailla ehkä huonommat kuin aiemmin. En löytänyt mitään erityisen hyviä lankatarjouksia, mutta jotain sieltä kuitenkin tarttui. Kuvassa 4 Fabel-kerän edessä ihanainen Manos del Uruguayn Silk Blend - joka oli pakko ostaa suolaisesta hinnasta huolimatta, kun oli niiiiiin ihanan väristä ja tuntuista. Se vielä muhii, että mikä siitä syntyy. Lisäksi ostin jarruainetta (miksiköhän sitä sanotaan?), jolla saan tehtyä mummin sukkiin jarrupohjat.