Muksujen lakanoita vaihtaessa tuli mieleen, että olen ihan täysin unohtanut blogata lasten serkkujen kastelahjan. Hänelle ompelin tyynyliinan ja pussilakanan osaksi lahjaa. Kankaan ostin jo ennen kuin vauvan sukupuoli oli tiedossa, siksi melko neutraali. Pussilakanan kokoa yritin tutkailla Tessan pussilakanoista ja eikä tainnut olla kahta samankokoista. Hassua sinänsä...Kuvaan en levittänyt settiä täysin, vaan on taitteella.

Nyt onkin muutaman päivän ompelutauko, kun rakas Pfaffini alkoi tehdä jotain ihme suttua kesken ompelun. On siis huollossa. Nyt jos piirtelis ja leikkelis valmiiksi ommeltavia juttuja. Eilen jo käytin tilanteen hyödyksi ja ihan vaan opettelin tuota saumurini käyttöä - meillä kun on ollut hieman eri näkemys siitä, miten pitäisi toimia. Eilen sain oikeasti täydellistä jälkeä kolmoispeitetikillä, joten pieni uhkailu ehkä auttoi ;)